Pääsiäisen rauha tarttuu silmuihin

Olen itkenyt kiveä vasten,

kulkenut yön siltaa pitkin

kaivaten

kourallista valoa,

leivän murtajaa.

Aurinko astuu puutarhaan

kun yhä murehdin kiven painoa

kivun vasarat ohimoillani.

Valo kuorii yön kuonaa,

kivi vierii pois,

varjo hajoaa ruohon tulvaan.

Pääsiäisen rauha tarttuu silmuihin.

Kannan iloa kuin kukkaa

surun huoneisiin,

aamun hehkua

roudan satuttamiin jalkoihin.

                 Inkeri Karvonen