Löysin runon Eeva Haaviston kirjasta: Sata kansanomaista kuviokudinmallia.


"Tuskansa ja surunsa,

huolensa ja ikävänsäkin

on Suomen nainen tasannut kutimensa kanssa,

siihen ilonsa silmukoinut

ja toiveensa

ja tulevaisuutensa unelmat kutimensa mukana kutonut.

 - Epätietoisuutemme hetkinä

voimme ottaa kutimen käsille

yhtä hyvin kuin toimettomuutemme

tai toimeliaisuutemmekin hetkinä.

Samoin vaipuessamme epätoivoon

ihmisten vihamielisyyden tähden

on meillä luotettava ystävä kutimessamme.

Ja kutimemme kanssa voimme

paeta nykyisyydestä muistojen maailmaan

-päivän hämärtyessä illaksi,

soivat puikot rauhoittavaa säveltään.

Eikä suinkaan ole vähintä se kauneus,

minkä luomme,

ja se ilo,

minkä kudin tuo arkiseen aherrukseemme. "

Niin totta tuo runo.
Ens arkena jatketaan neulomista..
ja opiskelua...