22.5.2008

Aamulla

seinäkello raksuttaa neljää.

Istuu pirtissä mummo

valvoo... miettii, niistää...

ei nukuta ja päätä särkee.

Kutoo pientä sinistä sukkaa.

Puhelee Taivaan isälle,

kiittää eletystä elämästä,

läheisistä, rakkaista, ystävistä.

Pyytelee tyytyväistä mieltä.

Ja sitä, että voisko edes pikkusen raottua tulevaisuuden ovi.

En jaksa enää paikallani polkea,

miettiä, pohtia,

alkaako yrittäjäksi nyt heti?

Vai olisko minulle, mummolle,

"oikeita töitä"

Jaksaisinko?

Tätä miettii pitkin päivää, yötä...

On sumu niin sakea.

Oli mummolla haaveita, toiveita.

Laittaa oma käsityömyymälä,

soma "Käsityökammari".

Sillä ei kuulemma kannatusta,

kohta ei mummolla enää uskallusta.

Ei voimia, halua, tahtoa taistella.

Kello raksuttaa viittä,

Aurinko on noussut ja sukka on valmis.

Pieni, sininen sukka.

Pienimmälle mummon kullalle.

Vielä vois hetkeksi petiin kömpiä,

nukkua ja nähdä unia,

joissa ei mitään huolia.

Niin toivoin,

vaan toisin kävi..

Oli sinistä vilkkua,

korkeita portaita

ja vilunväristyksiä peiton alla.

Sain herätä uuteen aamuun..

joka kaikkine vaiheineen on yksin luojan tiedossa.

"Mä kaiken, Jeesus armias,

taas suljen armohuomahas,

niin ruumiini kuin sieluni

ja kotini ja perheeni,

myös lähimmäiset, ystävät

ja päivän työt ja tehtävät."